Paidan muodistus

Leikkasin vanhaan miestenpaitaan reiät olkapäihin. Hihat taakse sitomalla saa hihattoman tunikan. 

Ikkunasta näkyy ohi juoksevia maratoonareita. Meinasin osallistua kympin juoksulle, mutta en halunnut maksaa siitä, että joku ottaa aikaa ja antaa muutaman suolakurkun. Aion tässä joku päivä käydä juoksemassa sen reitin itsekseni ja voittaa kaikki.

Sijoituksia

Pori Jazzeille saapuvan Norah Jonesin upea uus albumi. Ja mun ekat ei-mustat vinyylit, vähänkö on kauniit! Kaksi levyä siis sisältää. Ja julistekin vielä. On ne biisitkin hyviä! Olin kuunnellut levyn monen monta kertaa Spotifyssa läpi ennen kuin sijoitin kiekkoihin. Upeita erobiisejä viehkeään tyyliin, Jones on kaivanut sisäisen vamppinsa näihin biiseihin, ainakin sanoituksiin, ja kuuluu melodioissakin katkeruus. Kolmen viikon päästä toivottavasti tavataan, Norah. On hän niin kaunis.

Samaa en menisi sanomaan Beth Dittosta tässä kuvassa... Gossipin makea uusi albumi täynnä pelkkää hittikamaa. Haluaisin myös yhtyeen aikaisemman Music For Men -albumin, sekin on niiiiin hyvä. Levyt tuli hankittua eilen Oulun Levykauppa Äxästä.

Minähän keitän pannukahvia, joten tarvitsin termoskannun. On mälsää keittää kupillinen kerrallaan, jos puolen tunnin päästä tekee mieli toista kuppia kahvetta, ja pannu on jo jäähtynyt. Kirppari toi eteeni tällasen söpön termarin kahdella eurolla.

Nahkasandaalit alennusmyynneistä DinSkosta. Oon varma, että se kesä vielä tulee. Ja hienot rajat jalkapöydille.

Lammas, pappi ja viikatemies

Tästä alkaa tulla jo perinne, että oon kesäkuussa avustajana elokuvassa. Tai ehkä toinen kerta ei vielä tee perinnettä. Eilen ja tänään tarvittiin naisavustajia yleisöksi amatöörimäisen miesstripparin keikalle. Avustajia ei oltu saatu tarpeeksi kahdelle päivälle, joten olin eri kuvauspäivinä eri näköinen. Eilen olin mustavalkoisissa, korkkarit jalassa, tukka tiukalla ponnarilla ja lähes meikittä. Tänään lähdin farkkutyttölookilla, josta tulikin yllättävän kiva. Nuo ikivanhat Mustangin farkutkin on jälleen sopivat (tuossa oli ajanjakso, jolloin ne eivät mahtuneet). Tukkaakin on taas kertynyt ihan mukavasti, mutta liian harvoin tulee tehtyä sille muuta kuin heitettyä suttunuttura tai ponnari.

Kuvaukset olivat ihan kreisit, ja hauskaa oli. Voin vain kuvitella mitä tämän päivän kuvauspaikkana toimineen motellin ulkomaalaiset asiakkaat ajattelivat nähdessään nahkakoiranaamaripäisen miehen tangat jalassa keskellä päivää... Luodaan sitä Suomi-kuvaa!

Lappidettesin juhannus

Paras juhannus syntyy, kun ei liikaa suunnittele, ja lisää vain pari ihanaa ystävää ja tarpeeksi seikkailumieltä! Oon vaan ollut yhtä hymyä, enkä millään malttaisi palata arkeen. Tässä pala elämäni parhaasta juhannuksesta kuvina.

Perjantai

Grilliruoka juhannuksena, so last season. Sushiähky se on paras ähky!

Terhin upeasti koristettu terassi ja kolmen naisen sushiannos.

Terhi valmisti mausteisen jäätelön ja vadelmakastikkeen, Solja kookoskeksit. Odotan jo näiden naisten keittokirjaa. Dieetti unohtui kahdeksi päiväksi täysin!

Sushinsulatteluretki suuntautui Suomen Tivoliin, jossa keski-ikä oli varmaan 15 juhannusaattoiltana. Me tädit tyydyttiin vain rauhalliseen maailmanpyöräkyytiin, vaikka kaiken maailman kieputtimiakin olisi ollut. 

Keskiyö. Tuota valoa ja tunnelmaa oli mahdoton tallentaa pokkarilla, mutta se kauneus iskostui omaan muistiin ikiajoiksi.

Nämä kukkaisneidot tallentuivat monen saksalaisturistin kameraan. Terhi ainoana teki taiat ja heitti seppeleen kokkoon. Minä keksin oman taian ja heitin sen vesilätäkköön, ja yritin sitten tiirailla sen läpi miehenkuvajaista. Solja ei malttanut luopua omastaan. Oli mieletöntä, kun oli neljä valoilmiötä samassa maisemassa, kuvaajamme Rauli onnistui tallentamaan niistä kolme, Jätkänkynttilä, keskiyön aurinko ja kokko. Valaistu maailmanpyörä näkyi myös rannalle asti.

Tämä on illan viimeinen kuva, mutta sen jälkeen valvottiin vielä aamukuuteen asti (syötiin loput sushit ja kookoskeksit), jonka jälkeen otettiin tunnin lepo. Sitten rynnättiin pikkuhiprakassa vastaanottamaan Juhannusjunaa. Jenkkatansseihin ei menty, vaan nautittiin ilmaisista kahveista, kampanisuista ja rieskoista. Ja 20 asteen lämpötilasta kahdeksalta aamulla! Junan jälkeen mentiin kukin koteihimme lepäämään, kunnes iltapäivällä lähdettiin seikkailulle. Vähän suunniteltu, mutta aika extempore-reissu kuitenkin.

Lauantai

Ja mihis Ibizzalle sitä saavuttiinkaan! No Oulun Nallikariin, joka oli mielestäni Yyteriäkin kauniimpi ranta. Voi että, mikä hepuli saatiin, kun päästiin perille. Vaikka matkakin oli aivan mahtava, oli hienoa päästä perille.

Juotiin hetki viiniä rannalla, ja moikattiin kaverit, jotka olivat mielissään, että saavuttiin paikalle. Nälkä ei ollut, mutta järki sanoi, että nyt kannattais jotain syödä. Kuin tyhjästä eteemme ilmestyi aivan ihana ruokavaunu. josta saimme ihan törkeän hyvät kasvissapuskat.

Mentiin hiekalle juomaan vähän lisää viiniä ja nauttimaan ilta-auringosta. Kun omat juomat oli juotu, menimme Lieke-tapahtuman aitojen sisäpuolelle tanssimaan hiekassa paljain varpain yön auringonpaisteessa loistavan musiikin tahdissa. Sanat eivät riitä kuvaamaan kuinka mahtavaa oli. Oulun pojat pitivät meistä huolen, veivät syömään ja nukkumaan, kun bileet olivat ohi.

Sunnuntai

Stockan herkusta saatiin mahtava aamupala, jota mentiin nauttimaan rotuaarille. Soljan linkkuveitsi oli suuri apu kokonaisen vesimelonin kanssa.

Väsynyt mutta onnellinen juhannusseurani, kiitos tytöt rakkaat! Toivottavasti Lappidettes suuntaa pian kohti uusia eeppisiä seikkailuja!

Lauantai

Lauantain minipiknik.

Midnight Sun Film Festival

Tämä turistitason pokkarikuvilla varustettu matkakertomus alkaa siitä, kun pääsimme majoittumaan ökyhintaiseen mutta ala-arvoiseen majapaikkaamme koulun lattialle. Makuupusseissa on eroa. Pieni Terhin, iso mun.

Pelipaikalle kun päästiin, ei tunnelma ollut vielä kovin huumaava. Banderolli palvelee vuodesta toiseen näemmä.

Iso teltta ja harmaa taivas. 

Lapinsuun elokuvateatterissa odottamassa, että vuoden paras suomalainen lyhytelokuva Hiljainen viikko alkaisi. Ai miten niin paras? No kun mä oon siinä. Tässä vaiheessa vielä jännitti, että miten mä siinä oonkaan. Onko leiskuva punainen tukkani (kuvaukset oli viime kesäkuussa) katseenvangitsija, vai onko se leikattu suosiolla pois häiritsemästä? Lopputulosta en tiennyt vielä, mutta osallistuin silti arvontaan.

Vanhassa elokuvateatterissa on tunnelmaa. Kadulle rakennus näytti ihan naurettavan pieneltä, eikä uskottu, että siellä voi olla elokuvateatteri. Saliin päästyämmekin luulimme sen olevan hologrammi. Suurta huijausta. Hiljaista viikkoa ennen näytettiin kaksi niin ikään suomalaista lyhytelokuvaa, jotka nekin olivat ihan loistavia kuvauksia suomalaisesta sielunmaisemasta. Pyramidi -elokuvan parasta antia oli omasta mielestäni päähenkilön rouhea Porin murre. Mietin, että ymmärsivätköhän lappilaiset sanaakaan. Korsoteoria oli samalla koskettava ja hulvaton, ja sen jälkeen olisi ehkä kaivannut tauon ennen keskittymistä viimeiseen elokuvaan. Pieni tauko ennen Hiljaista viikkoa itse asiassa olikin, kun ohjaaja Jussi Hiltunen kävi esittelemässä elokuvan lyhyesti. Kerrottakoon, että musta ei näkynyt vilaustakaan. Tai näkyi, mutta olin vaan tumma hahmo pimeässä yökerhossa. Mutta lopputeksteissä oli hienoa nähdä oma nimi! Usein avustajia kiitetään vaan porukkana, mutta nyt oli jokaisen nimi painettu loppuun. Jee!

Sodankyläläinen graffiti.

Festarialueella kahvilla. Oli kylmempi mihin olin varautunut, mutta onneksi kirpparilta löytyi kiva neule. Niin järkyttävän värinen, että se on jo hieno.

Pienessä teltassa kävimme katsomassa tsekkiläisen animaation, Alois Nebel. Se oli kokonaan musta-valko-harmaasävyinen ja hienosti toteutettu. Tarina oli todella ankea, enkä sillä hetkellä kaivannut ankeutta. Sellainen elokuva, joka palaa aina välillä myöhemmin mieleen. Elokuvanautintoa vähän haittasi kylmyyden lisäksi pitkän ihmisen istuminen tekstityksen edessä. Onneksi elokuva keskittyi enemmän visuaaliseen esittämiseen kuin vuorosanoihin. Kuva luonnollisesti otettu ennen elokuvan alkua.

Tässä välissä käytiin baarissa. Rooperante oli hieno mesta. Lähdettiin kuitenkin puolenyön aikaan vaeltamaan rantaan, ja etsimään bileitä. 

Sodankylä -kyltti löydettiin, mutta ei bileitä.

Seuraavana päivänä kirkkoon rauhoittumaan. Sodankylän vanha kirkko on rakennettu 1600 -luvulla ja on kyllä ankeuden huippu. Siellä pystyi melkein aistimaan vanhojen talonpoikien kirkonmenot. Selkäpiitä oikein karmi. Terhi demonstroi.

Ja sitten takas tähän päivään ja sodankyläläinen tee-se-itse-vinkki.

Loppuviikko aikaa teillä vielä lähteä Sodankylään. Viimeisinä päivinä meno kuulemma vaan paranee, sanoivat talkoolaiset.