29 joulukuuta 2009

Pipo 2,5 €

Ou jee, löysin vihdoin erään vaatekappaleen, jollaista olen himoinnut jo pitkään! Se on musta, maksoi alessa 19,95 ostin sen KappAhlista, ja näette sen UV-postauksessa muutaman päivän kuluttua. ;)

Mainitsin eilen jotain pipon kutomisesta, ja hups vaan se oli tänään jo päässä kaupungilla notkuessani. Materiaalina toimi Novitan Juhlalanka, joka on käsittääkseni 40-vuotistaivaltaan juhlivan Halpa-Hallin joku oma lanka. Vyötteessä ainakin oli Halpa-Hallin logo, enkä muualla ole ko. lankaan törmännyt. Lankaa pipoon kului tupsuineen kaikkineen aika tarkkaan yksi kerä. Kerän hinta oli 2,5 euroa ja työtunteja kului alle kymmenen.




Tuo lanka on niin uskomattoman pehmeää!! Voisin vain upottaa käteni tuonne kerään ja nautiskella materiaalin ihanuudesta. (??)

 

Tuommonen siitä tuli! Korvaläpät on kudottu erikseen, ja ommeltu käsin kiinni pipoon. Nyörit ovat ihan tavallista lettiä. Ainoa osa, johon oli pakko metsästää netistä ohje oli nuo tupsut! Tuli siis totaalinen black out, että miten niitä tehdään. Muistin, että siinä oli kaks pahvirengasta, mutta niiden missio oli hämärän peitossa. Siitä on jo hitusen aikaa, kun oon viimeks tupsuja väsännyt.

 


Palmikko on ihan peruspalmikkoa kuudella silmukalla. Tein tällä kertaa ne ihan sileän neuleen päälle, sillä mielestäni ne erottuvat ihan sopivasti ilman vieressä olevia nurjia silmukoita.





Parempaa kuvaa joskus, kun oikeasti in action.

Pääsen muuten UV-bileisiin, jeiij! Eli en joudu istumaan kotona perunasalaatin edessä hienojen juttujeni kanssa, joista oon vihjaillut. Tosiaan, krapulasta selviämisen jälkeisessä postauksessa sitten näette. :)

28 joulukuuta 2009

Piirustuksia

Heippa! Vuosi lähenee loppuaan, ja pitäis äkkiä keksiä jotkut UV-bileet. Tein nimittäin niitä ajatellen yhden kivan jutun, jota aion käyttää uuden vuoden aattona, vaikka istuisin yksin kotona syömässä nakkeja ja perunasalaattia. Näette sitten.

Taisin luvata tässä postauksessa näyttää vähän Vilan suunnittelukilpailuun lähettämiäni piirroksia. En muistanutkaan, kuinka huonoja valokuvia niistä otin, mutta pakko kai on julkaista, kun niin menin lupaamaan. Olisin toki voinut vain sivuuttaa koko aiheen, tuskin mua siitä olis rangaistu, mutta mun omatunto ei olis kestänyt sitä. Piirustukset olivat A3-paperille tehtyjä, joten skannaaminen ei tullut kysymykseen, sillä tän talouden skanneri on liian pieni.

Askartelin piirustuksille A2-kokoisesta kartongista kotelon. Liimasin alareunan kuumaliimalla (kuumaliimapistooli is my new best friend) ja oikeaan reunaan liimasin lyhyen vetoketjun, jolle ei oo ollut käyttöä. Suuri ylijäämäkankaasta väsätty rusettikin on kuumaliimattu kartonkiin. Paketti sai kehuja paikallisessa Vila-liikkeessä, johon piirustukseni vein, ja olin itsekin tyytyväinen siihen, vaikka en paljon vaivaa nähnytkään.



 



Joooo, ja täs näit ny olis. Nyt ymmärrän, mitä eräs piirustuksen opettaja haki takaa sanomalla: "Kannattaa aina piirtää kun on mahdollista, aina jos vaan on jossain paperia ja kynä lähistöllä. Niin sitä sitten kehittyy." Kohta alkaa ennakkotehtävien väkerrys, ja pitäis olla vireessä! Pitemmittä puheitta:





Tein kaikista paitsi yhdestä suunnitelmasta tollasen huolettomamman vesiväriversion (alla) ja tarkemman värikynäversion. En selosta suunnitelmista sen enempää, kuvat puhukoot puolestaan, ja saa kysellä yksityiskohtia, jos kiinnostaa.




hahahahaaa, mikä kuvakulma :D

 








Tää on siis HOUSUHAME, jollaista en kovin havainnollisesti osannut piirtää. Päässäni suunnitelma näyttää paremmalta.








Tosiaan, pahoittelen kuvanlaatua.

Tänä iltana aion vain kutoa itselleni uutta pipoa (tullaan esittelemään täällä) ja katsoa neljä jaksoa Sinkkuelämää ja yrittää etsiä talosta jotain sellaista syötävää, joka ei aiheuta joulusyöminkien jälkeen oksennusrefleksiä. Ja voisin myös vähän piirtää!

Kävijälaskuri

Iltaa vielä. Osasin lisätä tuollaisen kävijälaskurin, joka näkyy oikeassa reunassa noin puolivälissä sivua. Sen pitäisi laskea kunkin kävijän vain kerran, joten te ihanat (en nyt nimeltä mee mainitsemaan, tunnistatte itsenne ;) ), jotka käytte joka toinen tunti lukemassa mun blogia, ette näy laskurissa kuin kerran. Siis ei ainakaan pitäis. Mun puutteelliset nördetaidot eivät kuitenkaan takaa onnistumista tässäkään asiassa. Mut kattellaan!! x

27 joulukuuta 2009

Ei joulupostausta

Hou hou houu!! Olittekos olleet kilttejä lapsia? Mä olin ollut sen verran kiltti, että sain melkein niinku uuden sängyn. Eli pölyallergiselle suunnitellut petauspatjan (joku 10 senttii korkee), peiton (muhkein, mitä oon ikinä nähnyt, ku ei mikään pussilakana meinannut mahtua päälle ja lämpimin, jonka alla oon koskaan nukkunut) ja kaks tyynyä. Tekis mieli vaan nukkua koko ajan!! Nukuin viime yönä ekaa kertaa tässä uudessa varustuksessa, kun aattoyönä mun peti oli vallattu, ja toissayönä olin vähän humputtelees, jolloin näytin tältä:

Tai siis

Pakko nyt taas varoittaa, että nämä kuvat on otettu alkoholin vaikutuksen alaisena. Eli ei saa valittaa mistään tyhmistä poseerauksista, kun näin selvänä ne itsekin huomaan. :D En vaan kerinnyt ottaa ennen lähtöä, ni oli sit pakko ottaa baarissa... Tyylikästä krhm...... Mut siel oli hyvä valo!!!
















 

Hiukset laitettu siskon joululahjaksi saamalla GHD-suoristusraudalla. Kiharoita sitten vähän tupeerattiin, ja laitoin pinneillä pisimpiä ylös luodakseni muhkeamman vaikutelman. Mullahan on tällä hetkellä alimmat hiukset jo tuonne lapaluiden väliin ulottuvat ja lyhimmät päältä sellasia alle kymmenensenttisiä. Joten ilman pinnejä kiharruksen jälkeen näytän suurinpiirtein tältä:




Parempi näin?


Mulla oli taas vaihteeks kauhee vaatekriisi, mutta tästä lähtien yritän aina muistaa, että simppeli asu ja tosi paljon kivoja koruja, niin kyllä se siitä. Välillä on vaan sellanen ihmeellinen pakkomielle, että nyt olis saatava jotain erikoista ja jännää päälle, mutta sitten mikään erikoinen ja jännä ei kuitenkaan tunnu päällä hyvältä. Voisinkin nyt alennusmyynneistä koittaa kattoa vain jotain hyvännäköisiä perusvaatteita sekä asusteita. Ettei aina tarttis kriiseillä.


Ja vielä loppukevennys ihan vaan sen takia, et näkisitte, millaset sukkikset mulla oli, ja tää on valitettavasti ainoo kuva, jossa ne näkyy:




Sarjassamme kuvia, joita ei ikinä saisi julkaista.....

Enivei, hauska ilta oli, kiitokset Evalle siitä!


Luin JUURI äsken facebookista, etten voittanu sitä Vilan suunnittelukilpailua, vaan Kaisa Espoosta voitti. Hö. Mikä tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että nyt voin julkaista kilpailutöistäni ottamani valokuvat. Mutta en tee sitä vielä, vaan vasta ensi postauksessa! ;) Tuitui<3

21 joulukuuta 2009

Tip tap

Kävin tänään kaupungilla iltapäivällä keskellä vilkkainta jouluhulinaa. Kamalaa, miten stressi ja kiire näkyvät katukuvassa näin joulun alla. Kutokaa ihmiset villasukkia joululahjaksi, ni ei tartte pyöriä siellä kaupoissa ressaamassa! Ja mitäs muuta me itse olimme ostamassa kuin joululahjoja.... Ja "vähän" (noin kilo) juustoja jouluksi. Tällaiselle juustohirmulle niiden näkeminen jääkaapissa kolmen päivän ajan ilman, että niihin saa koskea, on yhtä kiusaa. Mutta jouluaattona odotus palkitaan. Muut odottaa lahjoja, Helly odottaa vaan ruokaa.

Juustoja oli onneksi myös ystäväni tupareilla lauantaina. Valko- ja sinihomejuuston lisäksi oli muutama pikkuinen herkkujuusto ja vihreä pestojuusto. Okei, tän ei pitänyt olla mikään ruokablogi, mut pistetään nyt vielä kuva.


Oli siellä rehujakin, mutta mä keskityin enemmän tuohon juustopuoleen.
Juomana oli hieman krhm erikoisen jälkimaun omaavaa boolia, Pörriäistä ohjeen mukaan, jota oli jälkimausta huolimatta tietty juotava muutama lasillinen.


Kuohuviiniäkin kilisteltiin. Toi on siis alkuillasta, kun meitä oli vasta 3. Kokonaismäärä tais olla 13, eli jokaisella oli n. 2 neliömetriä tilaa käytössä. :)



Miten monella eri tavalla voi pitää kuohuviinilasia kädessä?

En oikeen kehdannut ottaa ihmisistä kuvia, ku oli melkein kaikki ihan uusia naamoja. Saati sitten, et olisin kehdannut kaikilta kysyä, et "saanko hei laittaa näitä mun blogiin". :D

Ja näissä vetimissä hilluin:

Varoituksen sananen! Mulle tuli ihan kaamee kiire taas vaihteeks, ja ehdin ottaa niin vähän kuvia, ettei julkaisukelpoisia ole kovin montaa, ja nekin aika luokattomia. Otan yleensä siis kymmeniä kuvia, sillä niin harva niistä onnistuu. Hovikuvaajan paikka avoinna!









Jaa ei ollu näköjäs yhtään kokovartalokuvaa. Farkut on oikeesti nykyään tohon puoleen sääreen.

farkut - ikivanhat, itse kloritella ja raastimella muokkailtu
toppi ja kaulakoru - H&M
henkselit - Beyond retro, London
sormukset - JC, H&M, GT (häpeäpilkkuni)




 

Oon erittäin tyytyväinen tähän tuunaukseen, sillä kloriten kanssa täytyy aina varautua mokiin. Sitä kun ei oikein voi paikata, jos sitä lorahtaa vähän liikaa. Käytin farkkuja niin paljon viime kesänä, että reiät alkaa jo repeillä vähän liian suuriksi. Kulutan kaikki farkut aina ihan loppuun asti. Josta tulikin mieleeni, että mulla on edelleen yks farkkuprojekti tuolla ompelupöydällä odottamassa. Jos vaikka joululomalla viimeistelis sen...





Kutrit laitoin tollaselle epämääräiselle sykerölle. Halusin asun kanssa ehdottomasti hiukset jotenkin kiinni, mutta niskan huonoihoisuuden takia en voinut niitä ylös laittaa. Tuollainen kompromissi syntyi, ja olin oikein tyytyväinen kampaukseen. Nyt kun juurikasvu alkaa lähentyä ennätystä, en voi mitään kovin sliipattuja kampauksia pitää. Sekasotkussa tyvikasvu ei niin helposti erotu. Jos joku ihmettelee, että miksen sitten mee kampaajalle, niin syy on nää iho-ongelmat. Kyllä terveys menee nyt tässä kohtaa kauneuden edelle. :)
Pinnillä kiinnitetty pinkki sulka on JC:stä ostetusta korviksesta, jonka pari meni hukkaan kesällä.












erikeeper





 





Tunnelmallista joulunodotusta. xx

15 joulukuuta 2009

Grafiikan pajalta

Good evening. Otin tänään vähän grafiikan töitä kotio, et saa joulukortteja väsättyy.. :P Ei vaiskaa, varmaan pari vaan lahjotan sukulaisille, ku ei oo mitään hirveen hääppösiä (grafiikka ei oo mun ala), mut jotenkuten kehtaan niit täällä julkasta.






etsaus (kovapohja)







yksivärinen etsaus-akvatinta (kovapohja)


Joo tiedetään, kulunut aihe toi Amor. Mua vaivas tolla(kin) tunnilla vakava luovuuden puute.



yksivärinen etsaus-akvatinta(kovapohja)






koevedos, etsaus (kovapohja)







koevedos, etsaus-akvatinta (kovapohja)






kaksivärinen etsaus-akvatinta (kovapohja)




Ton sammakkotyön noin suuri laikkumäärä ei ollut ihan tarkoituksenmukainen, mutta sitten todettiin, että siitä tulee sellanen vanhan filmin fiilis, ja se onkin ihan kiva, kun värityskin on melkein seepia + toi vihree. Ens kerralla tehäänki pehmeäpohjaa, joka saattaa olla mulle sopivampi tekniikka.

Kävin pikasee kaupungilla, ja olin vaan kävelemässä Henkkamaukan läpi, kun bongasin kivan alehyllyn, jossa oli kivoja koruja. Mun sormusten keräily jatkuu, ja siinä olis ollut monia vaihtoehtoja, ja hintana sormuksilla oli vain euron kappale. Ostin kuitenkin vain yhden. Kaulakoru samasta hyllystä kolmella eurolla. Pääsevät varmaan tositoimiin viikonloppuna.






Palataan asiaan! :]

Kaikkee sälää

Eilen palo sitte tuntuvasti rahaa kaikkeen turhalta tuntuvaan.. Meillä oli partiossa pikkujoulut, siis ihan vaan meidän vartion eli minä ja 12-vuotiaat tytöt, ja kaikkien piti tuoda joku pieni lahja. Ajattelin tehdä itse jonkun korun, ja lähdin hakemaan jotain tarvikkeita, mut sit vähän innostuin ja ostin itelleni vaan jotain hiuskoristevärkkejä, ja missasin bussin, enkä ehtiny tekemään sitä korua, joten kävin vaan Glitteristä ostamassa sellasen lumihiutaleavaimenperän, joka oli kyllä aika hieno. Mäkin sain hienon pikkujoululahjan:




Yks tytöistäni oli väsännyt tällaisen sulosen kännykkäkorun. Kuvan väritys on vähän väärä. Tuo sydän on violetimpi ja vähemmän vaaleanpunainen.


Menin illalla viel kaverin luo teelle ja rupattelee, ja hänel oli ihania teekukkia, jotka aukee siel vedessä. Ihan ku Marie Antoinettessa!







 




Tänään oon tehnyt vähän kortteja:






(liima kuivuu näkymättömiin, älkää pelätkö)



Tässä niitä paperinarupalloja, joita väsäsin hiki hatussa myyjäisiin. Ostin niistä suuren osan itselleni. :D










Tällaiseen tuhlasin nappikaupassa:




Tota isoa nappia ja valkoista sulkahärpäkettä olis tarkotus käyttää hiuskoristeessa, jonka aion valmistaa jouluksi tai viimeistään uudeksi vuodeksi.





Parvekkeen lasi. Oon maailman huonoin kuvaamaan jääkiteitä, anteeks.


Monilla alkaa tässä piakkoin loma. Ottakaahan rennosti ja nauttikaa lumesta, niin kauan kuin sitä riittää.
Mä ajattelin viettää valkoista joulua, vaikka lumet sulaiskin.... Tuon sitä valkeutta sitten paperinarupalloilla ynnä muulla.