23 syyskuuta 2009

Masculine vs. feminine

Eilen inspiroiduin miehistä...




...joten pukeuduin maskuliinisesti. Lätsä on joku ikivanha, enkä muista mistä. Paita on mummuni, joka ei tiedä, että lainailen sitä vähän väliä. Paita näyttää ihan miesten kauluspaidalta, mutta hihojen malli ja miehustan rypytykset paljastavat sen olevan naisten paita. Sammarit maksoivat joskus Benettonin alessa 17 euroa!! Nekin ovat monta vuotta vanhat, mutta pysyneet tosi hyvännäköisinä. Lisäsin ennen lähtöä vielä vyön, sillä housut tippuivat muuten.
En yleensä meikkaa arkisin, mutta eilen mieleni teki tehdä hassu meikki. Näytin ehkä vähän pelleltä, mutta ei se mitään. Laitoin vain runsaasti poskipunaa, ja tein nudehuulet paksun meikkikynän (joku epämääräinen, en oikein tiedä, mikä se on) ja huulirasvan avulla.





Kukkarintaneula on ystäväni Heidin itse tekemä, ja korvikset lahja Evalta (esiintyi pari postausta sitten). Kengät on alelöytö Andiamosta joskus pari vuotta sitten. Mietin pääni puhki, minkä pusakan laittaisin päälleni, eikä mikään tuntunut sopivan. Onneksi minulla oli iso paita, jonka alle mahtui tavaraa lämmittämään.

Eilen oli autoton päivä, ja menin bussilla kouluun. En voinut olla näkemättä, kun bussikuski naurahti katsoessaan minua ennen kuin avasi oven. Pari muutakin porilaista junttia kyyläsi halveksivasti, kun kuljin kaupungilla. Itselläni on tapana katsoa ja hymyillä ihailevasti ja hyväksyvästi, jos näen jonkun pukeutuneen omalaatuisella tyylillä, mutta turha kuvitella saavansa sellaista kohtelua täällä, missä nappiverkkarit on in.
Menin sateelta (ja kyyliltä) suojaan kirppari Keskustorille (selvitin sen nimen). Ostin pari todella epähellymäistä vaatetta! Siis kukkakuoseja!!!! omg
Ehkä kyllästyin yhdessä päivässä miehiin, ja halusin alitajuisesti jotain mahdollisimman naisellista.





Paita on Indiskan, ja maksoi 2 euroa. Kainalosta roikkuvasta narusta huolimatta, paita on hyväkuntoinen. Hame on Benettonin, 2,5 euroa. Samalla hinnalla kuin käyn kahvilla (otan joko erikoiskahvin tai tavallisen kahvin ja jonkun herkun = n. 4 euroa), sain 2 kivaa vaatetta. Vielä en ole niin kuosiystävällinen, että pitäisin noita yhdessä, mutta kuvauksessa halusin saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tuo hame on vähän kummallinen, kun en oikein tiedä, miten päin se kuuluu. Lappu on takana silloin kun resori on edessä... En yleensä pidä noin pitkiä hameita, ja voikin olla, että se joutuu jossain vaiheessa ompelukonekäsittelyyn. Mutta ainakin kerran sitä täytyy pitää, jotta tiedän, miltä se tuntuu.
Tänään on sitten niin kuivaa tekstiä, ettei tätä erkkikään lue. Kerroin sen vasta tässä vaiheessa, jos vaikka joku vahingossa lukisikin.
Palan halusta palata aiheeseen porilaiset juntit. Tai itse asiassa siirryn saman tien aiheesta pidemmälle. Mulla on paljon pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyviä filosofioita, joista yksi on se, että pukeutuminen on hauskaa. En sano, että sen pitää olla tai että se saa olla, vaan että se on hauskaa. Mä olen ainakin tehnyt siitä itselleni hauskaa. Pukeutumista pidetään itseilmaisuna, jolla voidaan viestiä erilaisia asioita. Sitä pidetään myös keinona antaa mielikuva itsestään. Minusta paljon hauskempaa kuin itsekseen pukeutuminen, on pukeutua joksikin muuksi. Mä olen ainakin mennyt jo niin sekaisin siinä, että mikä nyt onkaan "hellymäistä" ja mikä ei, kun otan niin paljon vaikutteita muualta. Ainoa rajoitus itselläni on, että pukeudun ihmiseksi... Paitsi penkkareissa tuli oltua nalle.
Vihaan karsinoimista erilaisiin tyyliryhmiin. Totta kai joillakin ihmisillä on selkeästi aina ja ikuisesti esimerkiksi klassinen tyyli tai hippityyli, mutta useimmat pukeutuvat kuitenkin joka päivä vähän eri tyylillä.
Onneksi Björnepori ei ole maailman ainoa paikka, ja toisaalla saa olla oma itsensä. Tai joku muu.

Ah, se siitä saarnasta.

Nyt mulla alko soimaan päässä Happoradion Che Guevara

2 kommenttia: