Lauantai klo 5.30, Tampere

runon ja suven päivä

UU, päivän asu. Päässä italialaiselta ystävältäni synttärilahjaksi saatu silkkihuivi, paidaksi solmin ginatricot'n tunikan, hame on siskoni tekemä, ja jaloissa ikuisuuden vanhat Vagabondin kengät(eiks oo ällö toi kuva, mis on jalat väärippäi?). Muistan ostaneeni ne silloin, kun kiilakorot tulivat muotiin 2000-luvulla, ja siitähän on jo tovi.

Voi Bill, minkä teit

Ihan vain pieni vuodatus Christian Diorin syksyn haute couture -mallistosta. Muotitalon uusi taiteellinen johtaja Bill Gaytten meni täysillä metsään ensimmäisen mallistonsa kanssa. Tuntuu, että hän on yrittänyt tehdä kaiken kuin edeltäjänsä, mutta onnistunut siinä surkeasti. John Gallianon tasolle on lähes mahdoton yltää, mutta tällaista surkeutta en odottanut näkeväni.

Haute couture -asut ovat yksittäisiä taideteoksia, eikä niiden tarvitsekaan noudattaa koko malliston läpi yhtä linjaa, mutta tässä ei ole kyllä päätä eikä häntää. Aluksi hypätään karkkimaailmaan, jossa 60- ja 80-luvut yhdistyvät pastellihirvityksissä. Sitten päädytään 70-luvulle, mausteisine kuoseineen ja leveine hihoineen. Ai niin, välissä oltiin diskopallojakin. Sitten mennään tropiikkiin ja muututaan papukaijoiksi sulkasatoineen päivineen. Ja vihdoin päästään iltapukuihin, jotka ovat hyvin gallianomaisia(joissa on ehkä 10 prosenttia Gallianon luomusten upeudesta), eikä niistä välity Gayttenin oma tyyli lainkaan. Olisi ollut kiva saada tämän malliston perusteella tietää, mikä Diorin taiteellinen pomo on oikein miehiään, mutta hän ei uskaltanut tai osannut tuoda omaa näkemystään esille. Surullista. Tuli ikävä Gallianoa, vaikka hän ihan syystä potkut saikin.

Susanna Venegas ja Bill Gaytten

kuvat: style.com

Vee Pee

Onko parempaa tapaa viettää vapaapäivää kuin herätä aikaisin, tehdä omasta vaatekaapista löytöjä, ja kuvata itseään? No on varmasti, mut hauskaa tämäkin on. Jokaisen pitäis joskus harrastaa itsekuvausta. Siinä voi huomata asioita, joita ei peilistä katsoessa huomaa. Esimerkkinä likaiset jalkapohjat.

Muita kivoja asioita, joita vapaapäivänä voi tehdä, on mennä kiduttamaan itseään alennusmyynteihin, joista ei rahansäästöprojektin takia saa mitään ostaa. Ulkona on nyt tuollainen ärsyttävä ei-ihan-rantakeli, joten naapuripuistossa makoilu ei nyt tule kysymykseen. Hmm, siivoaminen kannattaisi aina, kautta likaisten jalkapohjieni, mut en jaksa. Tuntuu, että just siivosin. Pitänee jatkaa anatomian ja italian opintoja, ettei mene aivan hukkaan tämä päivä.

P.S. Rakastan silliä

Söin sitä lounaaksi, nam!

Kesäkirjat

Kuten olen kertonut, sain kotiläksyksi kesän ajaksi piirtää ihmisen anatomiaa. Miehen piirtämistä oon treenannut enemmän ku naisen, mutta vaan siksi, että meillä on tulossa miestenvaatemalliston suunnittelukurssi, enkä oo aikaisemmin paljon miehiä piirtänyt. Sarah Simbletin Anatomy For The Artist-kirjan öljytyillä adoniksilla ei siis ole mitään tekemistä asian kanssa.

Rantalukemiseksi olen valinnut Liza Marklundin dekkareita, joita olen nyt lukenut kaksi kappaletta, Agatha Christien salapoliisiromaaneja, joista useimmin valitsen Poirotin päähenkilöksi, sekä helppokielisiä kirjoja italiaksi, sillä halusin testata, kuinka hyvin on vielä sanasto muistissa. Yllättävän hyvin! Ymmärsin melkein kaiken. Taka-ajatuksena tässä italian treenaamisessa on myös mahdollisuus vaihtovuodesta Italiassa jossain vaiheessa opintoja.

Kaksi viimistä kuvaa siskoni otti täällä kyläillessään muutama viikko sitten, kun mulla oli vielä väriä tukassa. Nyt on aurinko tehnyt tehtävänsä, enkä tiedä, mitä mun pitäis seuraavaks tehdä. Laittaako taas kirkas punainen, joka on sairaan makee, mut josta seuraa vain hetken ilo, vai ihan suosiolla laittaa vaikka vaaleita raitoja ja tähdätä luonnolliseen kesätukkaan?