Vegefiesta

Olen ollut aika tarkalleen kaksi vuotta kasvissyöjä, joka syö myös mereneläviä, munia ja maitotuotteita. Olin innoissani, kun kuulin, että kotikaupungissani järjestetään ensimmäistä kertaa Vegefiesta -niminen kestävään elämäntapaan keskittyvä kahden päivän festivaali. Lähdin fiestaan lähinnä hakemaan uusia ideoita syömiseen avoimin mielin. 

Kävin ensin kuuntelemassa ulkolavan puhetta veganismista. Syön aika paljon maitotuotteita ja kananmunia, mutta ostan ne aina luomuna, enkä ole vegaaniksi ryhtymistä koskaan vakavissani edes pohtinut. Olin valmis huumaantumaan vakuuttavista argumenteista vegaanisuuden puolesta, mutta ei. Puhuja oli huono, ja hänen suurin perustelunsa veganismille tuntui olevan "eläimilläkin on tunteet". Joten vastedeskin mielelläni tuen suomalaisia luomutilallisia, jotka osaavat hommansa varmasti oikein hyvin eläinten oikeuksia ja ympäristöä kunnioittaen. Uusia, vakuuttavampia käännytysyrityksiä otetaan kuitenkin vastaan!

Maistatuspisteellä kävin kolme kertaa maistelemassa vegaanisia herkkuja. Ensimmäisenä tarjolla oli pienen pieniä omenakorvapuusteja. Toisella vierailulla maistoin elämäni ensimmäistä kertaa seitania, joka on vegaanista "makkaraa". Se oli tosi hyvää varsinkin sinapin kanssa. Mielestäni kasvisruuasta ei tarvitse tehdä lihankorviketta, koska itsellä ei ainakaan koskaan tee mieli lihaa, mutta seitan oli kuitenkin niin hyvää, että taidan tehdä sitä joskus itsekin. Ja syönhän mä soijanakkejakin. Kolmannella kerralla maistatuspiste tarjosi luomumansikoita ja soijakermavaahtoa. Nam.

Sisätiloissa oli myös paljon pöytiä, joissa oli esimerkiksi paikalliset maailmankaupat, raakaruokamestarit ja luomu- ja lähikauppiaat edustettuna. Ostin luomu- ja lähikauppiailta pähkinöitä, sillä teki mieli taas itsetehtyä mysliä. Lisäksi otin pari kasvisruokareseptivihkoa kotiin mukaan.

Vegaliasta sai ilmaisen kasvisruokalounaan! Olin kaksi tuntia sitten syönyt kotona, mutta jos ilmaiseksi saa, niin pakkohan se oli syödä. Perunapataa, punajuurikeittoa, linssejä ja porkkanaraastetta kera tuoreiden yrttien. Hyvää sekin. Ruokapöytäkeskustelussa kuitenkin moitimme kanssani design-alaa opiskelevien ystävieni kanssa kasvisruuan ja koko kestävän elämäntavan uudelleen brändäystä. Pitääkö sen aina olla sellaista tavalliselle tallaajalle vaikeasti lähestyttävää hippitouhua? Murretut värit, käsinmaalatut banderollit, pesemättömällä tukalla varustetut puhujat jne. Vegalian mustavalkoisessa kyltissä oli jo jotain yritystä, mutta vielä ollaan kaukana siitä, että joku keski-ikäinen bisnesmies kiinnostuisi edes tutkimaan tarjontaa. Eli kasvojen kohotus ja modernisointi koko touhulle. Ei olla enää 1970-luvulla.

Lopuksi kävin kuitenkin fiestan yhteydessä olleessa modernisti sisustetussa kahvilassa syömässä vegaanista luomu- ja lähimarjapiirakkaa, joka valmistettiin silmieni edessä. Sain olla oma ei-niin-hippi itseni, ja silti herkutella kestävästi.

Illalla käytiin vielä katsomassa suomalainen dokumenttielokuva Säilöttyjä unelmia. Päälimmäisenä jäin kaikesta eläinten teurastuksesta huolimatta pohtimaan naisten asemaa ja työnteon tärkeyttä. Ja sitä kuinka onnekasta on olla suomalainen nainen. Kannattaa katsoa kyseinen elokuva, sillä se ei varmasti jätä ketään kylmäksi!

Last weekend I visited a mini festival called Vegefiesta. Vegetarian food and sustainability. In the evening I went to see the document film Canned Dreams. Go and see it if you get a chance!