Tämä turistitason pokkarikuvilla varustettu matkakertomus alkaa siitä, kun pääsimme majoittumaan ökyhintaiseen mutta ala-arvoiseen majapaikkaamme koulun lattialle. Makuupusseissa on eroa. Pieni Terhin, iso mun.
Pelipaikalle kun päästiin, ei tunnelma ollut vielä kovin huumaava. Banderolli palvelee vuodesta toiseen näemmä.
Iso teltta ja harmaa taivas.
Lapinsuun elokuvateatterissa odottamassa, että vuoden paras suomalainen lyhytelokuva Hiljainen viikko alkaisi. Ai miten niin paras? No kun mä oon siinä. Tässä vaiheessa vielä jännitti, että miten mä siinä oonkaan. Onko leiskuva punainen tukkani (kuvaukset oli viime kesäkuussa) katseenvangitsija, vai onko se leikattu suosiolla pois häiritsemästä? Lopputulosta en tiennyt vielä, mutta osallistuin silti arvontaan.
Vanhassa elokuvateatterissa on tunnelmaa. Kadulle rakennus näytti ihan naurettavan pieneltä, eikä uskottu, että siellä voi olla elokuvateatteri. Saliin päästyämmekin luulimme sen olevan hologrammi. Suurta huijausta. Hiljaista viikkoa ennen näytettiin kaksi niin ikään suomalaista lyhytelokuvaa, jotka nekin olivat ihan loistavia kuvauksia suomalaisesta sielunmaisemasta. Pyramidi -elokuvan parasta antia oli omasta mielestäni päähenkilön rouhea Porin murre. Mietin, että ymmärsivätköhän lappilaiset sanaakaan. Korsoteoria oli samalla koskettava ja hulvaton, ja sen jälkeen olisi ehkä kaivannut tauon ennen keskittymistä viimeiseen elokuvaan. Pieni tauko ennen Hiljaista viikkoa itse asiassa olikin, kun ohjaaja Jussi Hiltunen kävi esittelemässä elokuvan lyhyesti. Kerrottakoon, että musta ei näkynyt vilaustakaan. Tai näkyi, mutta olin vaan tumma hahmo pimeässä yökerhossa. Mutta lopputeksteissä oli hienoa nähdä oma nimi! Usein avustajia kiitetään vaan porukkana, mutta nyt oli jokaisen nimi painettu loppuun. Jee!
Sodankyläläinen graffiti.
Festarialueella kahvilla. Oli kylmempi mihin olin varautunut, mutta onneksi kirpparilta löytyi kiva neule. Niin järkyttävän värinen, että se on jo hieno.
Pienessä teltassa kävimme katsomassa tsekkiläisen animaation, Alois Nebel. Se oli kokonaan musta-valko-harmaasävyinen ja hienosti toteutettu. Tarina oli todella ankea, enkä sillä hetkellä kaivannut ankeutta. Sellainen elokuva, joka palaa aina välillä myöhemmin mieleen. Elokuvanautintoa vähän haittasi kylmyyden lisäksi pitkän ihmisen istuminen tekstityksen edessä. Onneksi elokuva keskittyi enemmän visuaaliseen esittämiseen kuin vuorosanoihin. Kuva luonnollisesti otettu ennen elokuvan alkua.
Tässä välissä käytiin baarissa. Rooperante oli hieno mesta. Lähdettiin kuitenkin puolenyön aikaan vaeltamaan rantaan, ja etsimään bileitä.
Sodankylä -kyltti löydettiin, mutta ei bileitä.
Seuraavana päivänä kirkkoon rauhoittumaan. Sodankylän vanha kirkko on rakennettu 1600 -luvulla ja on kyllä ankeuden huippu. Siellä pystyi melkein aistimaan vanhojen talonpoikien kirkonmenot. Selkäpiitä oikein karmi. Terhi demonstroi.
Ja sitten takas tähän päivään ja sodankyläläinen tee-se-itse-vinkki.
Loppuviikko aikaa teillä vielä lähteä Sodankylään. Viimeisinä päivinä meno kuulemma vaan paranee, sanoivat talkoolaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti